Näytetään tekstit, joissa on tunniste maasto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maasto. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Kevään ratsastusiloa!


Hiphei, pikkuneidillä on ollut nyt kahtena päivänä paikka perhepäivähoitajalle, niin oon ehtinyt ratsastaa! Aika kevyitä lenkkejä me vielä Thalikin kanssa tehdään, mutta edes jotain!

Eilen mentiin puoli tuntia tuossa tiellä. Vähän edestakaisin, että ollaan hollilla väistämään, jos tulee autoja/traktoreita. Peltotie on nimittäin vielä ihan jäässä.. Päästiin pitkästä aikaa ravailemaankin ja tuollainen pehmeä, märkä tie oli oikein hyvä siihen hommaan! Aika hyvin ruuna pysyi hanskassa ja oli aika "ihmisiksi", mutta kun se tajus, että oikeasti lähdetään kotia päin, niin johan rupes steppaamaan. Kuulosti asfaltilla, niin kuin olisi ainakin kuusi jalkaa ollut ja kauhea kipitys! Turparemmi oli löysällä taas, kun olen vähän yrittänyt pitää hommaa pehmeänä. Moni varmaan on lukenut niitä tekstejä näistä turparemmeistä, otsapannoista yms. jotka saattaa painaa hevosta hermoihin tms. No ruuna kyllä ihan armotta paineli suu auki menemään, jota se on tehnyt jo nuorena. Joku opittu tapa ilmeisesti, koska ikää on jo 19 vuotta!






Tänään sitten olin viisaampi ja laitoin sen turparemmin kiinni normaalisti. En jättänyt löysälle, mutta
en myöskään kiristänyt liian tiukkaan. Muuten tuntui ruuna toimivan normaalisti, mutta sillä oli vähän jumituspäivä. Yritti kääntyä takaisin kotia päin ja pellolla pienen laukkapätkän jälkeen otti seis ja yritti päästä kotia. Thalikilla on ollut Fionan vaaleanpunainen padihuopa, mutta tänään kaivoin oikein aarteen sille! Papulle vuonna 2011 ostettu Hööksin huopa! Siinä oli oikein hintalaputkin kiinni vielä! Näytti ihan hyvälle, turhaan olen sitä jemmaillut! Tänään mentiin 40 minuuttia, vähän ravailtiin taas.

Toivottavasti tästä nyt on suunta ylöspäin ja päästään pitämään hyvä lenkkeilyrytmi! Mieli halajaa kovasti maneesille, olis paljon kivempi yrittää jotain tehdäkin!

torstai 12. maaliskuuta 2015

Hikikäyntilenkki

Vihdoin tuli sauma päästä hevosen selkään, kun oli tunti tehokasta aikaa pikkuneidin ollessa päiväkerhossa. Kelikin oli aurinkoisen hieno, tosin tottakai tuuli taas kovasti.. Miksi aina tuulee?! Mulla oli hyvä suunnitelma lähteä ratsastamaan hiekkatielle, joka näytti sulaneen! Mutta kun puoli kylää ajoi taas traktori-lavetti-yhdistelmillä rehupaaleja sitä tietä pitkin, niin ei hirveästi huvittanut lähteä sekaan. Voi että ärsyttää tämä liikutuspaikkojen vähyys. Oli sitten pakko mennä peltotielle, joka onneks oli sen verran kunnossa, että siellä pystyi kävelemään.

Joskus Thalikin kans maneesilla, voi niitä aikoja!


Thalik-raukka sai heti alkuunsa kivoja säikytyksiä, kun hallilla oli lepattavia pressuja! Hevosensyöjäpressuja, iik! Riitti sitä pöllöenergiaa sitten onneksi koko lenkille asti, alusta loppuun! Ruuna keskittyi steppaamiseen ja vauhdin nostamiseen ja minä yritin istua rauhassa ja hiljaa sekä rauhoitella hevosta! Siinähän se puoli tuntia menikin!

Itseä harmitti, kun ei pysty kunnon lenkkiä tekemään, mutta tulihan se ruunalle hiki tuosta puolen tunnin "kävelystäkin"! Ei muuta kuin loimi päälle ja ulos! Kohta pitää ruveta suunnitteleen, että kuskais maneesille vaan, siellä kuitenkin sais turvallisesti ratsastaa ja sitten kun sais enimmät pöllöenergiat pois, niin vois taas ruveta miettiin sitä maastoilua!

Thalikin kans alkuaikoina, oltaispa vielä yhtä hoikkia molemmat! Tulis jo kesä!

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Maastossa taas!

Kerkesinpäs tänään ratsastamaan =)

Thalik oli pihassa sen oloinen, että nyt ei tule kivaa lenkkiä, mutta onneksi olin väärässä!

Käytiin peltotiellä hölköttelemässä ja kotiapäin kierrettiin yhden metsäpuskan kautta. Siellä meidän kimppuun hyökkäs hyttysten armeija ja olipa yks paarmakin mukana O.o Huomaa, ettei tänä kesänä vielä hirveästi ole ollut ötököitä, sillä niin hirmuisen ison herneen ruuna vetäs nenään! Se ei voinut mitenkään päin liikkua normaalisti, vaan tuntui, että jalat on ristissä joka suuntaan ja pää huiski joka suuntaan ja häntä huiski!





Pellolle kun siirryttiin, niin melkein tultiin kuperkeikalla ja häsättiin hetki ennenkuin pystyi rauhoittumaan!

Melkoinen dramaqueen! Ja minä kun luulin, että ruuna ei viitsisi enää tuollaista hupsuttelua ;O)) Reilun puolen tunnin lenkki tuli, molemmat oli tyytyväisiä ;D

Ja kuvaa katsoessa tuli mieleen, että unohdin leikata Thalikin niskasiilin ratsastuksen jälkeen. Hups! Ihan pikkuriikkisen venähtäneen näköinen on siili ;D

Viikonloppuna sitten pupu-uutisia ;D


maanantai 30. kesäkuuta 2014

Pitkästä aikaa maastossa!

minä ja Thalik 1.6.2008
Sattuipa viimein sellainen päivä, että oli aikaa ratsastukselle!! Aamulla en siis vienyt hevosia vielä toiselle laitumelle, vaan annoin niiden olla pihapiirissä. Vein tytön hoitoon ja hoidin pari asiaa vielä. Sattui hyvä tuuri ja kävin äkkiä moikkaamassa tuttua, joka toi mulle kokochapsit =) Hänellä oli ne myynnissä ja varasin heti ne! En ruvennut sovittelemaan niitä siinä bussipysäkillä, mutta kotona testasin, mahtui ne =) Mun entiset kokochapsit myin miehen siskolle, kun jostain syystä en raskauden jälkeen mahtunut enää niihin pieniin.. hmmm...!

Äkkiä pari karjalanpiirakkaa naamaan ja hakemaan Thalik! Hepat oli taas heti laukalla tulossa portille, luulikohan ne, että pääsevät paremmalle laitsalle ;D Vein ruunan talliin ja harjasin sen + selvittelin harjan Vetrolin Shinen kanssa. Oli ihanaa, kun ei ollut pölyinen hevonen =) Eilen satoi vettä ja varmasti sekin tekee, että ne paljon nukkuu tuolla kunnon laitsalla, siellä ei paljon pääsee hiekkaan maate ;D

Viime ratsastuskerralla menin Thalikilla ilman turparemmiä, mutta nyt oli pakko kaivaa se takaisin, kun lähdettiin maastoon. Jätin sen kuitenkin normaalia löysemmälle. Ajatuksena saada hevonen vähän rennommaksi, kun sitä ei turpis purista ;O)) Kaivoin myös vanhan iloisenvärisen raidallisen Hööksin padihuovan alle, pitääkin kaivella joku vanha kuva siitä tähän :D

Kylläpäs tuntui polle  l e v e ä l t ä , kun kiipesin selkään!! Apua! Aluksi tuntui, ettei saa ollenkaan hyvää
Thalikin kans valmennuksessa 7.8.2008
Valmennus oli aika myöhään illalla, joten sitä piti vähän muokata!
Muistaako Heidi olleensa mukana ja kuvanneensa ;O))
asentoa siellä, kun jonkin kesämaha on vähän hyvässä kuosissa ;O) Onneks se hiljalleen jatkamalla matkaa helpotti ;D Käytiin sellainen pikkunätti puolen tunnin lenkki käyntiä ja ravia. Tulihan siitä huimat 3,1 km. Ainoa pehmeämpi hiekkatie täällä tuo =/ Tähän aikaan tuossa kovemmalla hiekkatiellä on niin kova kuhina, ettei sinne halua traktoreiden sekaan mennä =( Voi niitä aikoja, kun miehen siskon kans käytiin hevosilla melkein joka päivä tuolla naapurikylässä hiekkamontuilla ratsastamassa. Kumpikaan hevonen ei pelännyt traktoreita eikä oikeastaan yhtään mitään muutenkaan! Oli se helppoa! Ja molemmilla oli sitä kuuluisaa aikaa!!

Thalikin kans maastoilemassa 28.3.2007
Thalik oli oikein mukava ratsastaa, tosin mennessä se muisti huutaa isoon ääneen vähän väliä xD En oikein sitten päässyt selvyyteen, että huusiko se kotia jääneelle Fionalle vai meidän traktorille.. Thalikin mielestä meidän traktori kun on käynnissä, se tarkoittaa ruokaa ;O) Sen verta hyvin oppinut ruuna siihen, että traktori tuo heinäpaalia!! Yritin ratsastaa mahdollisimman kevyillä otteilla ja saada poitsun vaan menemään rennosti. Mennessä se onnistui ihan hyvin, tullessa meinas vähän jännittyä, mutta ei mitään sellaista pahaa tai että olisi pitänyt pelätä, että se lähtee käsistä. Laukkaaminen jätettiin ihan suosiolla pois ohjelmasta. Kertaakaan Thalik ei yskäissyt eikä sen sieraimista tullut myöskään mitään.

Kotona varusteet pois ja hepan hoito, sitten haettiin Fiona mukaan ja lähdettiin paremmalle laitumelle syömään! Okei, en minä, mut hepat meni ;O)

tiistai 22. lokakuuta 2013

Käyntilenkki

Ei se tuo tuuli näytä hellittävän sitten ollenkaan =/ Päätin kuitenkin käydä heittämässä Thalikin kans jonkinlaisen lenkin. Ruuna oli jo selkään kiivetessä aika positiivisella mielellä, vaikka navetalta kuuluikin rälläköintiääniä ja Fiona huusi tarhassa ;O)

Negatiivinen yllätys oli se, että tiet ja pellot oli jo jäätynyt koppuraiseksi =( No olihan se jo illallakin -8 astetta pakkasta ja monena päivänä pitänyt pakkasta.. Mutta silti odotin, ettei ne vielä olis jäätynyt!! Joten tehtiin pelkkä käyntilenkki. Thalik oli tosi mukavalla tuulella, vaikka se oli aika reipas ja energinen, mutta se oli hirmu vastaanottavainen avuille ja vaikka kotiapäinkin tuli hirmuista vauhtia kävellen, niin se oli kuitenkin "hanskassa" :D

Edellisen kerran harjoitus oli selvästi jäänyt sille mieleen, kun se hyvin mielellään antoi myöten ja niskan sai pehmeäksi aika pienillä avuilla! En siltä mitään kummempaa muotoa vaatinut, kunhan käveli edes vähän itseään käyttäen, ettei nyt aivan vapaalla ohjalla täysin!

Kotia tosiaan tultiin melkein puolijuoksua, niin reipasta vauhtia Thalik käveli :D Mutta se ei yhtään haitannut, kun tunsi koko ajan, ettei se aio lähteä käsistä eikä ryykäillä, sillä nyt vaan sattui olemaan kiire Fionan tykö takaisin (vai tarhassa odottavien heinien luo?!)!

Tallissa harjaus ja loimi takaisin niskaan ja pihalle!






Haluaako joku avata sanaisen arkkunsa olkipelletistä tai muusta kuivikkeesta? Kavereilta jo kyselin ajatuksia, purut kun on hiukka ärsyttäviä sotkevalla hevosella.. Lauantaina meni kaikki kuivikkeet uusiksi, kun ei enää tiennyt, mitä karsinasta siivoaa ja mitä jättää.. Olkipellettiä olis mielenkiintoista kokeilla, puupellettiäkin jotkut ovat testanneet. Miinuksena sain pölyävyys, tosin kaikki eivät olleet samaa mieltä! Helppokäyttöinen varmasti olis tuo pellettikuivitus. Mielipiteitä? =)