sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
Messuilua ym.
Onneks en ole ainoa, joilla meinaa vähän päivitysväli venyä :P Mutta ei ole oikein ollut mitään kirjoitettavaa, niin en ole sitten viitsinyt kirjoittaa!
Eilen pääsin ensimmäistä kertaa Hevoset-messuille Tampereelle =) Voi sanoa, että eipä tiennyt perjantaiaamuna vielä, mihin illalla menee nukkumaan ;D Tuli viime hetken muutoksia suunnitelmiin ja hyppäsinkin jo illalla junaan ja menin Seinäjoelle, josta Terhi haki minut miehensä kanssa. Käytiin moikkaamassa vielä Terhin Leo-friisiä ja Tahvoakin ;D Sitten ajeltiin nukkumaan, tosin eihän me meinattu keritä nukkumaan ja taisikin yö jäädä vähän lyhyeksi xD Mutta kovin oli turvallinen olo, kun saksanpaimenkoira vahti oven takana =)
Aamulla sitten ajettiin Tampereelle messuilemaan! Pieni pyörähdys tehtiin shoppailualueella, sitten lähdettiin istumaan jo valmiiksi katsomoon, että nähdään hyviltä paikoilta Stella Hagelstamin kouluratsastusklinikka! Sen jälkeen kierreltiin taas kojuja. Porukkaa vaan oli kauhean paljon, ettei tahtonut välillä mahtua. Tavaraa oli tarjolla paljon kaikkea, mutta toisaalta ei yhtään mitään meille :P Aika paljon oli sellaista hurjan kallistakin, olisi ehkä toivonut parempia tarjouksia? Alkuvaiheessa jo tuli selväksi, että bling bling -otsapanta on päivän sana ;O)) Itsekin olin jo aiemmin katsellut niitä netistä, mutta selvää oli, että messuilta ei ilman taideta lähteä...!! Viime vuonna oli ollut western-varustemyyjäkin paikalla, olisin halunnut käydä ostamassa lampaankarvamahavyön lännensatulaan, mutta eihän sitä myyjää tänä vuonna ollutkaan =/
Myös Fiona nähtiin messuilla! Tuttu oli Apukolmion osastolla tarjoamassa hevoslomituksia ja oli aiemmin pyytänyt käyttöönsä kuvia, ja siellähän se Fionakin juoksi isossa julisteessa osastolla :D Näkyihän siellä muutamia tuttuja, aika hassua!! Jotenkin ei uskoisi, että kun noin kauaksi kotoa lähtee, niin siellä voi törmätä tuttaviin :D Friisiläisten, vuonisten ja suokkien esitys käytiin katsomassa, sitten taas kiertelemään. Lopuksi ostospussiin päätyi iiiiihana QHP:n vaaleanpunainen kaksirivinen otsapanta ja Cavalorin Leather Soap, suihkutettava nahkasaippua. Terhi osti itselleenkin sitä, joten se ei voinut olla huono ostos!! Eikä ollutkaan, testasin sitä tänään Fionan suitsiin, tosi hyvää :D :D
Messujen jälkeen pyrähdettiin vielä Subwayhin syömään (oli muuten ensimmäinen kerta, kun paikassa kävin!) ja sitten Terhi & Raine nakkas mut junalle! Junassa sainkin jatkaa tulomatkalla aloitettua Houkutus-kirjaa (joka on kyl luettu jo parikin kertaa xD ) ja istuskella rauhassa ;D Vaan kyllä tablettitietokone olis kätevä, olin niin kateellinen muille matkustajille, joilla sellainen oli mukana!!!
Kiitos vielä Terhille ja Rainelle mukavasta minilomasta!
Isäntä oli kotona pärjännyt hyvin hevosten kanssa, olin kyllä tehnyt kaikki niin valmiiksi kuin voi! Kun ohjeeksi annoin taluttaa Thalik talliin ja antaa Fionan tulla irrallaan perässä, oli käynyt mielessä, että tunnistaakohan niitä hevosia erilleen. Vaan kun hepat oli seissyt vierekkäin, niin erittäin hyvin oli kyllä nähnyt, että kumpi on kumpi xD Ei varmaan sillä ollut mitään vaikutusta asiaan, että oon koko talven valittanut Thalikin isosta heinämahasta ;O)) Iita sen sijaan oli ollut sitä mieltä, että hänhän ei häkistään haluaisi pois, kun äiskä ei ole kotona xD
Muuten täällä ei sen kummempaa olekaan tapahtunut, koulussa on opeteltu hitsaamaan, se onkin ollut yllättävän hauskaa hommaa =) Pian meillä onkin näyttö, jossa pitää tehdä korjaushitsaus, traktorin huolto ja rakennustehtäviä. Kohta alkaakin olla ensimmäinen lukuvuosi pulkassa, tosin kesällä pitääkin sitten tehdä kauheasti kaikkia tehtäviä, mm. kuvata tekemiään peltotöitä :P
Meidän pikkuneidin makuuhuoneremontti on saatu päätökseen ja siitä tuleekin oma postauksensa, kun saan
aikaiseksi ;O)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Äääh. Mä oon niin kade ku oot päässy messuille :D Olis ollu niin mahtavaa lähteä, mutta onneksi oli kaikkea muuta ja näinollen säästyi rahatkin! Issikkanäytös olis kiinnostanu eniten. Ja pyydettiinhän mua ja Helmiäkin mukaan messuille isäorinsa perässä esittäytymään (oli pakko kieltäytyä kohteliaasti kun ei Helmi oikeen oo nyt esittely-kunnossa mahansa kanssa :D)
VastaaPoistaVoi kyllä se vaatikin monenmoisia järjestelyjä, lomittajakin varattiin jo viime vuoden lopullta siltä varalta, että pääsisin lähtemään :D :D
PoistaNo hei, kaikilla ne mahat tuntuu nyt olevan enemmän ja vähemmän kuosissa xD Ens vuonna sitten?!
Olipas sulla kyllä kiva irtiotto arjesta! :D Hienoa! Sillä jaksaa taas vähän matkaa eteenpäin hymyssä suin. Mulle kissanäyttelyt tekee nykyään saman. :)
VastaaPoistaIloista kevättä! (jos se kevät nyt joskus kunnolla alkaa)
Joo sellainen aikalailla tasan 24 tunnin irtiotto! Kun junan piti lähteä 18.48 ja tulla 18.42 xD
PoistaOn se kiva, kun edes joskus on jotain normaalista poikkeavaa =)
Mukavaa kevättä sinnekin, tai ainakin kevään odotusta ;O)
Kiitos itsellesi hyvästä seurasta! :) Oli kiva nähdä pitkästä aikaa!
VastaaPoistaLauantai-illalla kyllä kovasti väsytti, kun yöunet jäi lyhyeksi. :D Onneksi univelkoja voi aina kuroa kiinni. ;)
Onneks meillä oli molemmilla vapaapäivät vielä, niin sai nukkua seuraavana yönä ;D Ei näin vanhat enää jaksa yletöntä hillumista yökausia xD Mut ei sillon kyl yhtään väsyttäny :D
PoistaJatkoa odotellessa!
Nyt oli eka kerta ku mäki haaveilin meneväni tuonne messuille ja tottakai sitten samana v-loppuna oli kaikkea koirien kanssa. :/ No EHKÄ jo ens vuonna... :D Just sen takia ois ollu kiva päästä, että ois saanu livenä hiplailla kaikkea ja ostaa jos miellyttää... mua ku aina epäilyttää ostaa näkemättä. Oonko vähä vanhanaikainen... ^^
VastaaPoistaEns vuonnahan on iiiiisommat messut, niin on paljo katottavaa ;D Onhan se kiva päästä ihan oikeasti hiplaahan niitä tavaroita, tosin josko ens vuonna mahtus vähän paremmin! Nyt jotku osastot oli niin tukossa, ettei viittiny tunkea joka paikkaan!
VastaaPoistaMäkin tykkäsin hitsausharjoituksista joskus muinoin. Se ei ollutkaan niin vaikeaa kuin kuvittelin. Ja puikolla oli hauska hitsata, kun se aluksi jäi aina metalliin kiinni pystyyn törröttämään. :D
VastaaPoistaAhaa, sitä on käyty Tahvoakin moikkaamassa. :)
Me hitsattiin puikolla ja MIGillä, molemmat oli kivoja ja se tosiaan oli aika raastavan hauskaa, kun puikko tarttu kiinni xD
PoistaJuu, pitihän sitä tasapuolisuuden nimissä Tahvollekin käydä sanomassa moi :D Tosin sitä moikattiin vaan seinän takaa, kun Leo joutui kestään meidän lääppimistä ;D