lauantai 22. syyskuuta 2012

Vierailupäivä

Tänään oli niin kiva päivä, että pakko kirjoittaa!

Mulla alkoi kolmen päivän loma, joten keksin lähteväni Terhiä moikkaamaan! Me ei olla pelkkiä blogituttuja kuitenkaan, vaan ollaan jo 9 vuoden ajan tunnettu! Tosin harvemmin ehditään näkemään, mutta jos meidän kaikki viestinvaihdot laitettais kirjaksi, niin olis jo aika paksu romaani tulossa ;D

Hyppäsin aamulla kahdeksalta junaan ja Twilight-sarjan Uusikuuta lukien reilun kahden tunnin matka meni nopeasti! Seinäjoella käytiin Haaramolla (ostin talikkotelineen ja kypärälle hajunpoistosprayta), Agrimarketissa (ostin alesukat sekä Fionalle riimun), Biltemassa katsomassa hilpeitä selostuksia saaneita varusteita (ostin 2,8 metrisen riimunnarunPiikissä herkuttelemassa syömässä ja tietenkin myös Terhin Leoa katsomassa! Näinhän kyllä myös Tahvon uusista seikkailuista tutun hevosen ja omistajankin ;O)

Kuusi tuntia perillä oli liian lyhyt aika, paljon jäi vielä tekemättä, näkemättä ja etenkin juttelematta!! Sen siitä saa, kun liian harvoin näkee!! Nauratti vaan, kun tulin junalla takaisin (Uusikuun kerkesin lukemaan melkein kokonaan ;D ), että tuntui, kun olisi ajanut junalla sinne ja tullut heti takaisin, vaikka tosiasiassa matkalla rautatieasemalta ja takaisin oli mennyt 11 tuntia xD Kiitos paljon Terhille & Rainelle kivasta päivästä!!



Hevoset siirty 9.9. takaisin tallielämään eli viettämään yöt sisällä! Yhtään ei ole tallihommat tuntuneet raskailta, kun on "uusi" talli ;O) Tänäkin iltana, vaikka oli kotoa lähtenyt klo 7.30 ja tullut kotia klo 20, niin hyvin jaksoi vielä illalla lähteä siivoamaan karsinat että pääsee hoitaan hepat sisälle! Tosin sisälle tullessa oli kyl jalat niin pehmeenä, et kiva oli istahtaa koneellekin ;O)

Puput on päässyt uusien karsinoiden myötä viettämään liikunnallisempaa elämää, kun saa päivällä pomppia vapaana karsinassa! Nadja-leijonanharjas ei ole vielä päässyt -se on niin kiukkuinen, etten ole viitsinyt vielä yrittää väkisin ottaa sitä häkistä pois. Tosin Terhihän sen sanoi, voisi nostaa koko häkin karsinaan ja avata luukun, menee sitten itse kun kiinnostaa! Ja hyvällä säkällä takas häkkiinkin ;O)


13 kommenttia:

  1. Kivaa että sinulla on ollut kiva päivä. :D Semmoisia päiviä kun pitää yrittää aina välillä muistaa tehdä. Siis lähteä vain tapaamaan ystäviä jne... :) Toi teidän uus talli näyttää hyvälle ja varmasti kaikkien on siellä paljon mukavempi olla. Mukavaa viikonlopun jatkoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Harmi, että tämä päivä on sitten ollut sellaista karuuta paluuta arkeen, kun oli pakko käydä Ylivieskassa ja Nelli nukahti mennessä ja tullessa autoon eikä suostunut sitten päikkäreitä ottamaan kuin enintään puoli tuntia. Nyt on ollut sitten kiukuttelua, kiukuttelua, kiukuttelua. Phuuh.

      Tahtoo olla vaan niin työn ja tuskan takana päästä mihinkään, mutta aion kyllä yrittää uudelleen ;O)

      Poista
  2. Vapaapäivä <3 täytyy laittaa itse semmoinen tilaukseen xD Ootko sä vaihtanut blogin värityksiä, vai kuvittelenko mä vaan? Hienon näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vapaapäivät ei tee ollenkaan pahaa!
      Joo vaihdoin illalla blogin värejä, ku kyllästyin siihen pilvitaivaaseen ;D

      Poista
  3. Ai olikos Tahvo samalla tallilla kuin Terhin heppa?
    Olit kyllä varmasti ansainnut tuon "oman päivän"! Haaramo on kyllä ihan mahti paikka! Mäki käyn siä aina ku ohi ajan ja joka kerta vähintään herkkuja koirille on tarttunu mukaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Leo muutti tämän kuun alussa samalle tallille, missä Tahvo asuu!
      Oijoi, Haaramo oli kyllä kiva paikka! Se oli ehkä virhe mennä sinne ekana, kun aivan sokaistu siitä kaikesta ja ostokset jäi hyvin pieneksi ;O) Tai ehkä fiksua just siks xD Kyllä me koirien takkeja ja pantojakin siellä ihailtiin, mutta ei ollut soppelia meidän koiruuksille :D

      Poista
  4. Hyvin suunniteltu, toimiva talli on kyllä suuri ilo! Meille muutti kaksi hevosta viime Vappuna ja vanhaa navettaa ollaan viime syksystä asti kunnostettu hevosteluun. Pikku hiljaa alkaa näyttämään, että hitaasti hyvä tulee ja huolellinen suunnittelu on tuottanut tulosta. Vielä jää hommia ensi kesäksi (kuten seinien kalkitseminen..), mutta nyt näyttää jo hirmuisen hyvältä. Yritän jossain vaiheessa saada lisättyä blogiini tallikuvia. :) Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varustehuoneen kun vielä saisi, niin olisi hyvä. Meillä oli kuitenkin niin pieni tila tuossa käytössä, että ei paljon ollut vaihtoehtoja, miten karsinat tulee yms. Tosin meillähän on ollut talli käytössä jo vuodesta 2002! Tähän asti on menty maapohjalla, nyt on niin ihanaa, kun saatiin tuo lattia valettua =)

      Poista
  5. Mä tallilla mietinkin, että ootkohan sä sä. :D Kuulostaa kivalta ja ytimekkäältä reissulta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, olishan sitä voinut olla aikuinen ja esitellä itsensä ;O)) Ei sitä kaikkea aina hoksaa xD

      Poista
    2. Heh, no seuraavalla kerralla sitten. :D Mulla tuntuu tuo hoksaaminen jääneen vähemmälle viime aikoina.. Jotain aivojumppaa varmaan pitäis harrastaa. :D

      Poista
  6. Oli huippu päivä, joita saisi olla mun puolesta useamminkin. ;) Aika tosiaan hurahti kuin siivillä, niin kuin aina, kun on hauskaa. :) Seuraavaksi yritetään kurvata sinnepäin. Katsotaan, tullaanko Rainen kanssa, vai lähdenkö yksin ajelemaan remonttia pakoon. :D
    Onko siitä tosiaan jo 9 vuotta?? Huh huh, aika on mennyt tosi nopeasti! Meillä tuo romaanin täyttö on hieman vaan vähentynyt nykyisin, kun ei enää ehdi kaikkea raportoimaan. :D Aina on mielessä, että tämä juttu pitää muistaa kertoa, mutta kun ei sitä heti laita ylös tai viestitä, niin sitten se unohtuu. Pitäisi ilmeisesti kännykässä alkaa pitämään muistiota. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, ei haittais ollenkaan, vaikka olis enemmänkin tällaisia päiviä! Joulukuussa mulla olis taas lomaa, pitänee laittaa suunnitteluun ;O))
      Niin tai sit menet kirjautuun sinne VRn Veturi-palveluun ja otat kympin junalipun tänne!
      Tuntuu hassulta, et vain 9 vuotta, mut toisaalta JO 9 vuotta!!
      Joo se on harmi, ettei enää ehdi romaaneja kirjotella, itelläki aina mieles, et "tämä pitää muistaa kyl laittaa illalla viestinä", vaan mites sitte käy aina.. Ei muista ei! Muistio olis edelleen hyvä ;D

      Poista