Käytiin westernvarustuksella ensin tiellä, mutta Thalik näki sieltä koko ajan laitumelle ja oli aika herkkis. Joten jonkin matkaa kävin siellä ratsastamassa ja lähdin takaisin kotia päin. Sitten mentiin pihalaitumelle, mutta sateen jäljiltä se olikin aika liukas. Joten valittiin paras kohta, missä mentiin käynnissä taivutuksia ja käännöksiä. Sitten vähän myös ravia, lähinnä jogia. Oikein vaaaaarovasti, ettei liukastuta! Samalla mietin vain, että onneksi lopulta Thalikin! Koska mulla oli jo Fiona siinä tyrkyllä laitumella! Sen kans ei olis ollut kiva liukkaalla laitumella, jos se olis saanut hepulin, niin olis voitu mennä kyljelleen.
Perjantaina kävin Kalajoella katsomassa Venetsialaiskisoja eli esteratsastusta! Siellä oli törkeän kylmä, niinkuin aina, vaikka aurinko paistoi! Onneks mulla oli fleecetakki, kesäbomberi ja untuvaliivi - eikä niilläkään kyllä lämmin tullut! Kameran jätin kotia, koska siinä oli muistikortti ihan täynnä, enkä muistanut tyhjentää sitä.. Tosin viime vuotisetkin kuvat on vielä julkaisematta, että sinänsä ;D Olihan siellä kiva istua ja katsoa rauhassa kisoja ja myyntiosastolta mukaan tarttui Kingslandin huppari - kun se oli alennuksessa :P
Lauantaina käytiin tytön kans katsomassa agilitykisoja! Olispa niin mukavaa harrastaa Iitankin kanssa, mutta kaikki treenit ja kurssit on aina navetta-aikaan =( Entisen koiran Veran kanssahan me kisattiin midi3-luokassa, Vera oli tosi hyvä agilitykoira =) Sunnuntaina saatiin vielä Iitalle kotia leikkimään ihana puolivuotias musta kääpiösnautseripoika =)
Niin ja sunnuntai-iltana siirsin trailerin nurmialueelta hetkeksi pois ja päätin lastata heppoja! Aluksi Fiona, Thalik hirnui tallissa. Fiona ei halunnu syödä traikussa vaan tykkäs mieluummin rapsutuksista! Thalik taas käveli suoraan syömään traileriin! Pitäis vaan muistaa lastailla niitä näin muuten vaan, ettei oo sitten "uus juttu", kun oikeasti on lähdössä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti