Lauantaina käytiin Mervin hevostilan avajaisissa. Siellä pääsi tutustumaan talliin ja muihin tiloihin. Ehdittiin katsomaan maasta käsittely- sekä pyöröaitausnäytös, sitten meidän piti lähteä asioille. Olisi tietenkin ollut kiva nähdä myös kouluratsastus- ja westernnäytös, mutta.. Paikat oli hienot ja kuvien perusteella maastotkin on mahtavat! Miksei meillä...!
Sunnuntaina kävin kuuntelemassa muiden ravinuorten (heh, muut olivat siis nuoria ponityttöjä!) kanssa talli Jalokavion tyttöjen luennon raviponien valmentamisesta ja ruokinnasta. Oli ihan mielenkiintoinen, kun raviponeista mulla ei ole mitään kokemusta ja ravihevosetkin olen jättänyt jo 15 vuotta sitten! Yllättävää oli, että poneilla ei ajeta joka päivä, mutta lenkillä niitä kilometrejä sitten kyllä tulee! Luennolla tytöt siis kertoivat omasta tavastaan treenata, tosin heillä oli Suomen ennätyksiä, Suomen Mestaria ja mitä vielä tallissaan, että ilmeisen toimivan tavan ovat löytäneet! Heillä oli hirveän tervehenkinen asenne poniraviurheiluun, että homman pitää olla poneille hauskaa ja niiden mieliala pyritään pitämään korkealla. Varusteet pidetään mahdollisimman luonnollisena ja selvästi olivat myös auttamishaluisia eivätkä radalla nokka pystyssä kulkevia! Kuuleman mukaan (nämä siis minun ajatuksina) raviponitouhu on mennyt joillain turhan vakavaksi. Se on kuitenkin lasten harrastus, ei sen pitäisi olla verenmaku suussa touhuilua ja kisaamista viimeiseen hengenvetoon. Toki voitosta ajetaan, mutta poneja pitäisi kohdella reilusti. Eikä ruveta ajamaan shettisvarsoilla liian aikaisin, hui kamala!
Ja ei, meidän Hani ei lähde raviradoille - ainakaan vielä! Jos Nelli innostuu ajan myötä, niin sitten katsotaan uudestaan. Tosin sitten voi olla jo uuden ponin hommaaminen edessä, kun Nelli on vielä niin nuori! Pelkästään jo ravien aikataulut ovat nykyään niin hankalia, että menevät aina navettahommien kanssa päällekäin. Eikä mulla ole aikaa treenata kilpailevaa ravuria.. Saati aikaa ajella raveihin kovin kauas.. Mutta tutustun varmasti lisää aiheeseen, kun mahdollista!
Maanantaina kävin ratsastamassa Thalikin. Se oli jokseenkin hieman raastavalla tuulella ja sen lisäksi ei tuntunut hyvälle oikein mitenkään päin. Tehtiin sitten vain käyntilenkki ja lopussa vähän ravailtiin eteen-alas. Luulen, että se on saanut kylmää ja on jostain vaan jumissa. Mutta kun ei viitsisi "turhaan" loimittaa, vaan taitaisi se pappahevonen sen vaatia.. Thalikille ostin myös Chia de Garcian MSM-jauhetta, vähän niinkuin ennaltaehkäisemään. Onhan se kuitenkin 19-vuotias!
Moi! Tulin tännekin ilmoittamaan, että voitit blogini arvonnassa ja olen laittanut sulle sähköpostia. :)
VastaaPoistaHei! Miten mä aivan unohdin, kiitos!
Poista