torstai 19. tammikuuta 2012

Blogiähky

Blogiähky.
Kai sitä voi sillä sanallakin kutsua?!
Kovasti tekis mieli kirjoittaa, mutta ei ole aikaa kirjoittaa. Ja kun viimein pääsee koneelle, ei olekaan mitään kirjoitettavaa! Ja kun lukee muiden blogeja, tulee perinteinen suomalainen vaatimattomuus - mun blogi on ihan huono, ei tätä kukaan lue, eikä tää ees näytä niin kivalle ku muilla ;D

Rottasota.
Muistaakseni täälläkin mietin, että kuka mun hiirenloukkua käy "sulkemassa". Isännälle jo silloin ehdotin rottaa, mutta ei uskonut. Yhtenä aamuna menin antamaan aamuheiniä hevosille, kun huomasin heinäläjässä rotan. Auh. Se oli onneks ihan nätti rotta ;D Pikainen tarkastus hiirenloukkupaikkaan paljasti sen, että loukku on lähtenyt kävelemään. No niinpä, se oli rotan jalassa kiinni ja rotta oli loukun kanssa jäänyt paaliverkkoon kiinni. Ei päässyt siitä mihinkään.
Mahtaako se olla vielä navetan jälkeen siellä?
No olihan se. Isännän käskin paikalle, koska se on mies! Miesten kuuluu hoitaa tällaiset hommat xD Pikainen tarkastelu osoitti saman lopputulokset - jumissa on ja kunnolla. Ei auttanut kuin lähettää rotta rehevimmille metsästysmaille...
"Tässä olis tää sun loukku, otetaanko irti?"
"Juuei, laita roskiin vaan, mä haen Agrista uuden."

Papu vs. Thalik
Tiistaina oltiin Nellin kans muskarissa ja isäntä haki sillä aikaa uuden heinäpaalin talliin. Oli vienyt jopa hevosille siitä sitten päiväheinät tarhaan. Illalla menin hakemaan hevosia sisälle ja asetelma oli erittäin outo O.o Papu odotti portilla ja Thalik kauimmaisessa nurkassa. Yleensähän se on toisinpäin - tai jos Thalik ei oo portilla, se tulee vauhdilla! Nyt ei tullut, ei mitenkään päin. Vein Papun sisälle, vein akun laturiin. Ei tullut Thalik vieläkään. Mun piti siis oikeasti hakea se sieltä!! Ei todellakaan normaalia Thalikia. Isännältä vielä varmistin, niin oli antanut hevosten heinät kahteen läjään. Eli siellä on taas ollut joku Papun show menossa.. Mun on nimittäin pakko jakaa heinät yleensä kuuteen läjään, ettei tule riitaa.. 
Nyt hevoset on sitten kaks päivää tarhannut omissa tarhoissaan. Pysyypä Thalikin loimetki ehjempänä :P Eilen Thalik nökötti koko päivän yhdessä kulmauksessa, siellä kauimmaisessa. Mut oli aika tyytyväisen näköinen silti! Tänään ne jopa myöhään iltapäivällä nahisteli aidan yli. No, pitää katsoa kun tulee seuraava päivä, ettei Thalikia loimiteta, niin josko päästäs se yhteen taas.



Match show
Apua, ollaan ehkä menossa Iitan kans sunnuntaina mätsäriin O.o Ei me mitään olla ees treenattu, hitto ku tää aika on niin rajallista :S Näillä näkymin perjantaina saan tutulta kaks muovista kuljetusboxia sovitteille, josko niistä jompi kumpi olis Iitalle soppeli =) Sen tänhetkinen on niin pieni, etten halua käyttää sitä. Kyllä se sinne menee itekin, mut kun ei se oikeen mahdu päätä nostaan ylös! Toki yleensähän se makaa aina, mut silti :P Sitten pääsee pikkuneiti enemmän auton kyytiin :D
Kävin Iitan kans Mustissa ja Mirrissä viime viikonloppuna. Käytiin vaihtamassa pieni villapaita isompaan. Ei ollut kokoja, joten otettiin alekorista yks liian iso. Tai se oli muuten ok, mut se roikku kuin suuri pyjama takaa ;D Pitää yrittää vaikka vähän ommella sitä kasaan ;D
Iitan "vaatekomerosta" löytyy nyt Hurtan lämpömantteli, Hurtan fleecepuku ja sitten tuo ohut neule. Lisäksi yks tuttu teki tilauksen DiivaDogiin ja otin sieltä yhden villapaidan. Sitten sovittiin vielä kaupat yhdestä Tanjan tekemästä villapaidasta!


Haasteet.
Oon saanu kaks haastetta, Tanjalta joku aika sitten (on työn alla!!) ja Hillalta!
Yritetään palata asiaan, kun saan jotain aikaiseksi ;D

15 kommenttia:

  1. Ihana tämä teirän blogi on :)

    VastaaPoista
  2. Ihana blogi on, ja tää oli kiva päivitys :)

    Yritä ehtiä mahd pian sitten päivittämään mätsärin tulokset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mätsäritulokset tulikin tosi tuoreeltaan ;D
      Oli hyvä, kun tulin kotiin, niin Nelli oli nukkumassa ja isäntä puhu puhelimes, niin istahdin samantien tietokoneelle xD

      Poista
  3. Höpöhöpö Outi! Jokainen blogi on varmasti kiva omalla tavallaan. Ei kaikkien tarvitse päivittää samaan tahtiin, pääasia että itse kokee bloggaamisen mielekkääni ja kertoo sitten niistä asioista, joista haluaa. :)

    Sitä paitsi minä uskon, että sinullakin on siellä paljon täheellisempääkin tekemistä, kuin istua tietokoneen ääressä jatkuvalla syötöllä bloggailemassa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, niin en mä tiedä, onko mulla tähellisempää tekemistä oo mut tekemistä tuntuu olevan xD
      Meidän arki on niin tylsää, ettei sitä jaksais kukaan lukea xD Tai no, tylsää on monenlaista, mut kuitenkin ;D

      Poista
  4. Korjaan mielekkääni = mielekkäänä :D

    VastaaPoista
  5. Siis tämä blogi on niin ihana! Aina pitää käydä katsomassa oletko jotain raapustanut! :D Mutta ymmärrettävää on, ettei sitä aina vain kerkiä, kun on tuota perhettä.. <3

    Meillä on Hottis ja Sani liittoutuneet yhteen ja kukas sitten onkaan alakynnessä, reppana Late.. <3 Pitää katsoa jos joskus siirtäs Laten tammojen luokse..

    Tiiäkkö.. Mä oon niin kade. Mä olen aina halunnut koiran, jolle voi pukea kaikkea ihanaa päälle.. ja mulla ei ole sellaista koiraa vieläkään... XD Mutta ehkä vielä joskus..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että käyt kurkkimassa :D

      Jahas, Hota ja Sani teki sitten oman tiimin!
      Late varmaan olis ku herran kukkarossa, kun pääsis tammojen kans ;D

      Heh, sun koirat ainaki vaatii vähän isompia vaatteita sitten ;O))

      Poista
  6. Höpöhöpö Outi, sun blogi on tosi hyvä!! Voii, miks mulla ei oo koiraa jolle voi neuloa villapaitoja??? Täytyy alkaa lahjomaan kavereiden koiria... Ihana Iita lumileikeissä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pitääkö mun laittaa sulle tilausta, et saat ees yhden villapaidan tehdä ;D

      Poista
  7. Mää ainaki luen sun LOKIA!!! :D

    ja nii, koska meijän viikonlopun menot peruuntu, niin EHKÄ tultaski Lukan kans mätsäriin. JOS mä vaan ite en tuu tautiin.. .tuntemukset on vähän semmoset.. Mut, Piippaillaan siitä sit, viimestään sunnuntaina!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, että sää ees ;D
      Kurja, et tulit kipeeks =( Mut ens kerralla sitten!

      Poista
  8. Haha! Sun blogillas on sentäs lukijoita ja kommaa tulee... mun blogi sen sijaan... >:D No, ainaki voin tarkistaa sieltä millon tuli tehtyä mitäki vaikka kukaa muu ei lukis. ^^

    Meillä pystyy ainaki toistaseksi ponit syödä samasta läjästä. Toista se oli Poken kanssa joka karehti naapurinki heinät itelleen. Ja Kami on ruunauksen myötä onneks rauhottunu niin paljo, että ei enää juuri nypi toisten loimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon huono lukija, ku mä en ikään kerkiä kommentoida :S Mut yritys hyvä kymmenen!!
      Sun blogissa on se huono puoli, ettei se päivity tuossa mun listassa, eli vaikka teet uusia postauksia, niin se ei hyppää tos listassa ylimmäks! Eli pitää ite muistaa vahtia ;D

      Papullakin se loimi on ehkä sellainen välikappale vaan - se suurin syy on se Thalikin kimppuun hyökkiminen. Siinä vaan sattuu se loimi olemaan välissä!

      Poista