torstai 5. tammikuuta 2012

Sisäpäivä

Hevoset vietti eilen taas sisäpäivää. Aamulla katsoin, että viemäriputkia laittavat koneet lähestyivät jo uhkaavasti, joten oli turvallisinta jättää hevoset talliin. Tosin tuulikin oli taas sitä luokkaa, et heinät olis lähtenyt lentoon... Viemäriputki vedetään hevosten tarhojen läpi, että jaloista pitäis pysyä pois ;D
Tosin edellisenä aamuna jo naapuri kävi sanomassa, että urakoitsijat olivat käyneet kertomassa tulevansa iltapäivällä näille meidän alueille kaivamaan. No eipä näkynyt sinä päivänä ollenkaan, kaivoivat vaan koko päivän tuossa vähän kauempana.

Iltapäivällä eilen, kun tulin kaupasta, huomasin, että koneet olivat vaihtaneet suuntaa!! Ne oli jo melkein naapurissa tulossa silloin aamusta ja nyt lähtivätkin toiseen suuntaan!! No ei haittaa, mut olis kiva tietää, millon ne sitten oikeasti on tänne tulossa!?!?

Mistä tietää omistavansa liikaa loimia??
- Kun lukee vanhasta blogimerkinnästä ostaneensa loimen,mutta ei tiedä yhtään,
missä se on, onko se yleensäkään saapunut saati että millainen se on.

Heh, eli löysin tänään sen Avalanchen (Horze). Muistelin, että se on sadeloimi ilman vuorta, mutta yllätys olikin positiivinen, kun se oli high neck toppaloimi!! Tuulen takia (ja lähestyvän lumipyryn) laitoinkin sen Thalikille päälle ulos. Vaikka se on kokoa 145 cm, niin se on aika hyvä kuitenkin jopa Thalikillle! Muistelisin myyjän sanoneen, että se on vähän naftia mallia. Ja silloin kuvittelin, et se on joko Thalikille tai Papulle ok, jommallekummalle joka tapauksessa! No, enpä tiennyt silloin, et Papu kasvattaa muskelit näin äkkiä, eikä enää mahdu tuohon kokoon ;D En tosin nyt oo kokeillu sitä Papulle, et mahtuisko se vai ei.

Iita on ruvennut mun kans tekeen nyt iltatalleja =) Alkuun en tohtinut ottaa sitä mukaan, mutta kyllä se nyt jo aika hyvin tajuaa, että karsinaan ei saa tulla! Luojan kiitos mulla on kiltit hevoset, varsinkin Thalik on. Ei oo yks eikä kaks kertaa, kun Iita on juossut Thalikin karsinaan.. Mut Haliponi ei oo ees jalkaansa nostanut, se on niin tottunut jaloissa pyöriviin koiriin, ettei se niitä noteeraa oikein mitenkään!

Jätin aamulla siivoamatta karsinat, kun isäntä laittoi traktorin lämmitykseen. Se lähtikin itseasiassa purukuorman hakuun, niin sen jälkeen saan sitten traktorin + kauhan tuohon tallin eteen, niin saa taas siivota ilman kottikärryjen juoksutusta navetalle ;D

Tänäiltana ja huomenna aamulla meillä onkin navetalla mittalypsy. Kerran kuukaudessa mitataan lehmien maitomäärät, että tiedetään, mitä ne lypsää! Ihan hauska niitä tuloksia on sitten katsella ja vertailla :D

4 kommenttia:

  1. Nyt ku mun kone kerranki suostuu jättämään viestiä blogeihin ni äkkiä kirjottamaan! :D
    Kyl mulla on aina ollu koirat, pienet ja suuret mukana tallihommissa. Olettaen tietty että hevonen ei halua listiä koiria... Nasun kanssa oli tekemistä kun se tuli mulle takas. Sehän koitti ihan raivona talloa koirat etujalkoihinsa ja pystyi. Nyt koirat pystyy olemaan mukana kun käyn tossa lähimaastos Nasun kanssa, eikä sitä haittaa ne enää yhtää. Eikä koita tarhassakaa niitä listiä. Kami tosin on vähä arvaamaton vielä ulkona koirien kanssa.

    Oon kovasti pähkiny et ostaakko Kamille 125cm loimi vai ei... toi Nasun uusin ku kuitenki menee sille aika hyvin vielä ja onhan nyt jo tammikuu... eiks se kesä nyt kohta tuu? Jos ostais sit vasta ens talveksi sen 135cm loimen. Vois ostaa jotaki muuta järkevää, ku se 125cm olis kuitenki ens talvena taas pieni.

    VastaaPoista
  2. Mä arastelin aluks kovasti Iitan pitämistä mukana, jotenki tuntu, et se nyt ihan varmasti jää jalkoihin ;D Tosin hevosia sisälle/ulos vietäessä se on kiinni. Mutta kun hepat on tallissa/tarhassa, niin Iita saa olla tallissa niinku haluaa ;D

    Pupujen kans se kovasti yrittää kaveerata, välillä juoksee ihan innoissaan häkkien tykö ja tänä iltana yritti päästä Diman ruokakupille, häkin läpi xD

    Thalik on hirmu kiltti koirien kans, se on käyny kovan koulun, kun Vera räksytti lenkillä ekan parisataa metriä ja juoksi ympärillä ;O) Eli ei sitä hetkahduta koirat, mut ei onneks myöskään inhoa koiria - omia ainakaan!
    Papulla on vähän sellainen leikkimieli, se haluais juosta perässä (tarhassa siis). Mut tallissa siitä ei oikein ota selvää, toisaalta se on ihan kiltisti, joskus se kattoo korvat luimussa Iitaa.

    Voi hitsit, Kami onkin hankalassa vaiheessa!! Mut mahtaa jäädä kuitenkin 135 cm loimien käyttäjäksi - ainakin Thalik on! Tuntuis, ettei se isommaks kasva! Sähän voit sillä lohduttaa itteäs, et seuraavan talven loimet jää sit loppuun asti käyttöön ;O) Ja eihän tässä oo enää ku pari talvikuukautta, niin!!

    VastaaPoista
  3. Niin, en tiä sitte meneekö se 135cm aikusena. Kamin emällä ja tätillä kun on kuulemma molemmilla 145cm loimet.

    VastaaPoista
  4. Tanja, huomasin, huomasin!!! ;D

    Johanna, ohhoh, onko ne tosiaan noin isoja!! Thalik on sit lyhempi ku connemara O.o

    VastaaPoista