maanantai 30. syyskuuta 2013

Iitan eka lenkki hepan mukana!

Iita on ympyröity, kun eihän sitä muuten näe xD
Tänään sain loistoajatuksen, ainakin omasta mielestäni ;D Iitahan voisi nyt lähteä mukaan ratsastuslenkille! Mun entiset koirathan oli tosi paljon mukana, mutta ne olikin tottelevaisia eivätkä harrastaneet karkailua :P  Nyt kun on vähän peltoa käytettävissä, niin ajattelin, että on turvallisempaa ottaa Iita mukaan, että vaikkei se haluais pysyä lähellä, niin ei se ainakaan kovin vaarallisille alueille (tie) pääse.

Hain Thalikin tarhasta puolen päivän aikaan ja vein sen talliin. Koska nyt vaadittiin ruunaltakin vähän pidempää pinnaa, niin varustin sen karsinassa ja jätkä sai samalla syödä heinää ;O) Pientä lahjontaa, ettei tarvi pahalla mielellä lähteä, kun Fiona jäi tarhaan syömään päiväheiniä ;D Laitoin hivutussuojien sijaan jännesuojat (enkä muistanut, että kuinka paljon ruuna kopsii niihin jalkojaan..). Hackamoret sai jäädä talliin, parempi lähteä ihan normisuitsituksella.

Nappasin mukaan selkäännousujakkaran ja Iitan (jolla oli hieno Showmasterin neonpunainen takki) ja talutin karvaiset kaverit pellolle. Kun hevonen oli valmis (mahavyö kiristetty, jalustimet laskettu), niin päästin Iitan ensin irti. Sitten kiipesin hepan selkään. Jotenkin olin yllättynyt, että reaktio oli sama kuin Olgalla & Veralla aikanaan, että jäivät viereen räksyttämään!! Vähän matkaa, kun oli kävelty, Iita lähti vähän kauemmas pomppimaan ja sulki suunsa :P

Olin yllättynyt, että Iita pysyi hyvin mukana, että se ei sinkoillut mihinkään matkojen päähän yksin, vaan piti sellaista max 10 metrin rakoa meihin! Koska lenkillä se saattaa mennä välillä kauemmaskin, kun hoksaa jotain siistiä :P Ravissakin saatiin mennä ihan rauhassa, Iita juoksenteli mukana ja sivulla ja vierellä ja edessä ja takana ja missä milloinkin!

Muistin, että Olga ja Vera oli laukatessa ihan sekoja, eli ne tuli heti räyhäämään viereen, vaikka olisi kävelyvauhtia laukannut! Joten nostin ihan vaivihkaa laukan, kun luulin, että Iita ei meihin kiinnitä niin huomiota. Vaan taas sama reaktio!! Hevosen vierelle haukkumaan ja siinä rinnalla juoksi räksyttämässä!! Kyllä se välillä antoi laukata rauhassa, mutta kyllä se kulki paljon vierellä huutamassakin :P

45 minuutin lenkki tehtiin kierrellen pitkin peltoja. Thalikin kulkema matka oli 4,5 km ja Iita tais juosta aiiiiiiiiika paljon pidemmästi ;O)) Hyvin antoi koiruli kiinni, kun tulin selästä alas. Se on kyllä jännä, et miten se lenkillä toimii paremmin mitä kotipihalla.. Pihalla se ottaa heti hatkat ja painelee tutkimaan naapurien pihoja..

Ja Merjalle terveisiä, että kun kerroin eilen, että Iita juoksee autojen perään, niin nyt oltiin just tulossa pellon laitaan lähelle tietä, kun auto meni ohi. Rupesin selästä huuteleen Iitalle hyvin pirteänä ja iloisena, niin sain sen huomion niin hyvin, että se vain vilkaisi ohimenevää autoa, mutta ei lähtenyt perään =) =)

4 kommenttia:

  1. uu, kaks postausta! :D ja kiva homma että Iitakin toimii noin hyvin mukana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kato, ku alotetaan, niin alotetaan rytinällä :P
      Ei vaan, mä olin illalla niin poikki, et torkuin kone sylissä xD Jätin sitten suosiolla eilisen postaamisen tälle päivää ;O)

      Poista
  2. Tosi kiva, että Iita tulee mielellään mukana! :)

    VastaaPoista