15.8.2015 aamulla aikaisin |
Hevoset on tässä välissä ehditty kengittää, tai koskee vain Thalikia. Fionan ja Honeyn kaviot vuoltiin. Koko lauma käyttäytyi hyvin, myös pikkuponi sai kymppi plussan käytöksestä! Kenkiä ei vielä ainakaan laiteta Honeylle, kun ilmankin pärjää!
Hirnuvan Hampaan Marika kävi raspaamassa hevosten hampaat. Thalik hoidettiin ensin, sillä oli hampaat siinä kunnossa kuin pitikin ja ruuna muisti myös käyttäytyä hyvin. Seuraavana vuorossa oli Fiona, jolla oli noin puoli vuotta edellisestä kerrasta. Koska sillä on se hammasongelma.. Joka pitäisi edelleen käydä klinikalla kuvauttamassa, että mikä siellä on vikana. Fiona käyttäytyi vähän huonommin, oikeastaan aika rasittavasti, mutta onneksi ei koko aikaa temppuillut! Marikalla kesti kyllä hyvin hermo tamman kanssa! Eipä sillä, ei siitä hermostumalla olis mitään tullutkaan. Se ongelmahammas ei onneksi nyt ollut mennyt pahemmaksi, mutta ihmeellistä on, että Fionalla on esimerkiksi hammaskiillevaurioita! Ainoana hevosena meillä.. Eivätkä kuitenkaan syö hapotettua heinää, joka voi tuollaista aiheuttaa. Tammalla ehkä vaan on niin huonot hampaat, niinhän meillä ihmisilläkin joillakin.. Itselläni onneksi on hyvät hampaat, vaikka karkki ja limsa maistuu, heh!
Lopuksi otettiin vielä Honeyn hampaat. Sen hampaat hoidettiin edellisessä kodissa keväällä, mutta koska siellä oli huomattu hammaspuutos, oli puhetta, että kannattaa tarkistaa hampaat vielä uudelleen muutaman kuukauden päästä. Muuten hampaat olivatkin hyvässä kunnossa, ja totta tosiaan siellä oli kolo alhaalla! Sain itsekin lampun kanssa katsoa ja kokeilla vielä kädellä sitä puuttuvaa hammasta. Tai tosiasiassa se ei ollut kokonainen hammas, joka puuttui, vaan luultavasti palanen tai puolikas hammas. Ainoa vaan, että yläpuolella olevaa hammasta ei ilmeisesti oltu tasoitettu, vaan siinä oli tosi terävä piikki sen tyhjän kolon kohdalla. Nyt se raspattiin tasaiseksi, niin on helpompi syödäkin!
Perinteisesti kävin myös katsomassa Kalajoella Venetsialaiskisoja. Tarkoitus oli mennä jo perjantaina, mutta mies tarvitsi autoa. Ehkä hyvä niin, silloin oli ollut kisapaikallakin ihan kamala ilma, tuulta ja sadetta! Sunnuntai aamupäivällä oli hyvä ilma, vähän tuuleskeli, mutta aurinko kuitenkin paistoi! Kamerakin mulla oli mukana, mutta se jäi kuitenkin laukun pohjalle.. Nautin vain kisatunnelmasta, kun sain rauhassa katsoa! Paikalla oli myös kolme hevostarvikemyyjää ja kojut tuli kierrettyä tarkasti läpi! Mukaan tarttui ale-rekistä ihana turkoosin sininen Kingslandin vetoketjuhuppari ja ihanan paksut Kingslandin ratsastussukat. Hevostarvikeyrittäjiä on mukava tukea, kun niitä ei täällä meillä päin ole paljoa.
Viikonloppuna oltiin myös Nellin kans katsomassa estekisoja ja pikkuneiti pääsi keppariluokkaan Isabellansa kanssa. Kaikki sai palkinnot ja sekös oli mukavaa! Paikalla oli myös hevostarvikekirppis, löydettiin sieltä Honeylle punainen satulahuopa ja vaaleanpunakivinen otsapanta, joka vaikuttais menevän ainakin kummallekin meidän tammoille! Honey on ilmoitettu heppamätsäriin, nyt vain jännitetään, järjestetäänkö sitä. Että tuliko tarpeeksi osallistujia! Siellä on myös samalla kepparikisat.
Thalik on päässyt nyt vähän lenkkeilyn makuun taas. Eilen se otti varmaan ekaa kertaa kunnon alkuverkat ennen ratsastusta. Fiona nimittäin aina rupeaa ajamaan kavereitaan poispäin, kun menen hakemaan lenkkeilykaveria. No Honeyhan ei siihen retkuun mene eikä ruunakaan yleensä, mutta tällä kertaa kävi toisin. 20 min Thalik juoksi ympäri laidunta, kunnes se vähän väsähti! Honey käveli mun perässä, ihan kuin sanoakseen, että minä voin lähteä! Mulla vaan ei ollut tarpeeksi vaatetta ajohommiin ja tarkoitus oli ajaa vasta Thalikin ratsastuksen jälkeen. Enkä halunnut luovuttaa! Fionakin kyllästyi jo aiemmin, mutta ruuna se vaan jatkoi juoksemistaan. Lenkillä oli kyllä sitten aika mukava ja rento hevonen, heh heh! Tämä vaan venytti mun aikataulua niin, että Honey jäi ajamatta, kun piti lähteä hakemaan Nelliä hoidosta.
Kepparikisaajat kunniakierroksella! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti