Viiden päivän loma vietetty, arki koittaa taas. Kyllä meni tolkuttoman nopeaa tuokin viisi päivää :S
Loma alkoi tosiaan kurjasti, kun 1.11. Olgalle koitti viimeinen matka. Eläinlääkärin vastaanotolla sattui jotain sellaista, että tiesin päätöksen olevan oikea. Nimittäin kanylointi meinasi olla todella vaikeaa, suoni hukassa. Eläinlääkäri sanoi, että kun on oikein kipeä koira, niin verenpaine laskee todella nopeaa. Loppujen aineiden laittaminen meinasi olla työn ja tuskan takana, mutta onnistui lopulta. Eli Olga oli kipulääkityksestä huolimatta todella kipeä. Päätös oli varmasti oikea (vaikkei tämä viimeinen päätös ikinä tunnukaan oikealta..).
Torstai-iltana "varasin" auton, vaikka isäntä ehdotti, että käytäis jossain kylässä. Halusin kuitenkin lähteä Ylivieskaan katsomaan Susanna Kuparin valmennusta. Kun aina on valkat navetta-aikaan, ettei pääse - ja nyt vielä pääsin lähtemään ihan yksin!! Hirveä sumu oli, onneks isäntä kerkes viimein vaihtaa xenonit Passattiin, niin näki suhteellisen hyvin ajella! Vaikka eihän se miellyttävä keli ollutkaan. Ylivieskan maneesilla ihmettelin, että kun on valot päällä, mutta ei hevosia missään?! Soitin sitten yhdelle tutulle, että oonko mä oikeassa paikassa. Sain sitten kuulla, että valmennukset on peruttu. Mahtavaa. Enpä oliskaan halunnu mitään valmennuksia katsoa, argh!! Onneks Musti ja Mirri oli auki, niin hain Iitalle ruokasäkin - ei tullut hukkareissu :P
Perjantaina lähdettiin isännän kans Ouluun Edeniin. Mun äiti tuli hoitamaan Nelliä ja Iitaa. Itse tein aamulla kaikki tallihommat viimeisen päälle valmiiksi, kun mun pikkuveli kävi sitten illalla hoitamassa hepat talliin.
Ajettiin ensin Edeniin, vein isännän Nautaseminaariin ja lähdin ite kaupungille, hah :P Toiselta pikkuveljeltäni (joka on opiskellut Oulussa) sain hyvän vinkin, mihin ajaa auto. Osasinkin sinne ihan hyvin, vaikka liikennettä oli ihan törkeästi! Kävelin siitä kauppoja kiertelemään. Onneksi reissun pääsyy ei ollut shoppailu - ei olis muuten tullu kovin kannattava reissu xD En ostanut ku itelle yhden -50 % neuletakin, sit yhden topin. Nellille HelloKitty-paidan ja sukat. Siinäpä se tais ollakin xD Nellille olis löytyny kaikkea kivaa, mut sillä on niin paljon vaatetta, ettei viitsinyt turhaan ostaa.
Kohokohta oli tietenkin käydä Oulun Ratsumestareilla. Siellä oli eri omistaja, mitä viimeksi kun olen käynyt, mutta palvelu oli taas erittäin hyvää!! Loimet oli -20 %, niitä toppiksia siellä sit pyöriteltiin ja pyöriteltiin.. En vain uskaltanut ostaa reilun 100 euron loimea Papulle revittäväksi... Kingslandin paitoja ja takkeja pyörittelin, mutta ei. En mä mitenkään voi maksaa collegetakista 150 euroa tai takista 200 euroa. Pipokin oli 58 euroa. Mitään halvempia juttuja taas en tarvinut. Ostin sitten Effolin valjassaippuaa, sellaisessa putkilossa. Vaikutti ainakin kätevälle!!
Osasin vielä takaisin autolle ja takaisin hotellille ;O))
Lauantaina kerittiin käydä Edenissä kylpylän puolella, ei se kovin iso ollut. Lapsiperheille varmasti huippu paikka! Siellä olikin vauvauinti menossa! Ihmettelin kyllä, että miten pukuhuone on täynnä imettäviä äitejä ja turvakaukaloita ;D
Merja hoiti aamulla tallihommat, oli siivonnut karsinatkin =) Kiitos paljon!!
Ei ole helppo tällaisen "lauman" keskeltä lähteä mihinkään, kun pitää olla navetalle lomittaja, koiralle hoitaja, hevosille hoitaja, saati että jos vielä Nellikin jää kotia ;D Mutta kaikki meni hyvin, tosin olishan tuota voinut vähän enemmänkin aikaa olla lomalla, nyt ei oikein ehtinyt mitään?!
Aina ne lomat menee liian nopeasti, oli se sitten viikko, kaks viikkoa tai muutama päivä! Hienoa, että reissu meni hyvin kaikin puolin. :)
VastaaPoistaJenni vannoo meidän tallilla tuon Effolin valjassaippuan nimeen, kun sen käytössä ei tarvitse vettäkään. Taitaa olla kaikista helpoin valjassaippua käytössä. :D
Se on kyllä totta, et kaikki lomat menee nopeaa!!
VastaaPoistaAi hitto, mä unohdin kokonaan tuon, et siinä ei tarvi ees sitä vettä käyttää sen saippuan kanssa!! En malta odottaa, että ehtisin testata :D :D