perjantai 24. helmikuuta 2012

Kengityspäivä ja Papun kotiaresti


Tänään oli kengityspäivä! Ja Papu aloitti väliaikaisen kotiarestin ;O)  Eli aamulla ulos pääsi ylhäisessä yksinäisyydessään vain Thalik! Thalikilla ei näyttänyt olevan mitään hätää, mutta Papulle jätin varalta radion päälle talliin, josko se vähän rauhoittais.

Ennen kengittäjän tuloa hain Thalikin talliin ja laitoin Papulle suitset + juoksutusliinan. Kävin juoksuttamassa sitä tarhassa, josko se vähän rauhoittais miestä. Täytyy myöntää, että itsellekin tuli melko hiki ;D Mutta tuli kyllä Papullekin! Sen turkki oli kyllä kostea ;D Kyllähän se ravaa hyvin liinassa, mutta laukalle saadakseen joutuu tekemään vähän itekin töitä ;O) Ja oli vähän vastustakin eli lunta, niin sai enimmät puhdit varmasti pois! Käytiin vielä loppuverkat tekemässä, eli haettiin posti ja käytiin käpsöttelemässä tuolla tiellä. Harjasin Papun tallin edessä ulkona, kylläpä siitä lähti karvaa O.o On siitä lähtenyt jo jonkin aikaa, mutta nyt sitä lähti ihan kunnolla!!

Thalik kengitettiin ens. Siinä ei ollut mitään mainitsemisen arvoista, ruuna osaa kyllä käyttäytyä! Papu on vähän arvoitus vielä, mutta kuten viimeksikin, tälläkin kertaa se sai täyden kymmenen pistettä =) Hieno poika! Kengittäjän lähdettyä kipaisin puolijuoksua pulkan kanssa hakemaan Nelliä naapurin mummulle, että sai neitin päiväunille. Sitten pääsi viemään vielä Thalikin takaisin ulos, Papun jatkaessa kotiarestia...!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti