maanantai 20. helmikuuta 2012

Talvikuulumisia



Tekstin kuvat otettu tänään 20.2.2012

On ollut taas sellainen talvikeli, että voipi hyvin otsikoida talvikuulumisiksi!! Eilen tuli lunta ja kunnon tuulen kanssa, että huh huh.. Onneks meidän ei tarvinu liikkua mihinkään, toki harmitti, että kaverin tykönä pidetyt Me&I-kutsut jäivät väliin kelin takia =(



Keskiviikkona pääsin ensimmäistä kertaa käymään kuntosalilla! Edellisestä kerrasta taisikin olla aikaa 13-14 vuotta?? Että oli jo aikakin, vai? Kuulin tästä silloin työhyvinvointitilaisuudessa, mutta edellisellä viikolla olin hierojalla ja sit toisella viikolla Nellillä oli sairaanhoitajalla käynti, niin ei päässyt kuin vasta nyt. Tosin en tiedä, milloin ryhmä oli jo aloittanut?
Kuntosalitreenit oli osa 3M-hanketta, joka on Pohjois-Pohjanmaan maidontuottajille suunnattu. Olin jotenkin kuvitellut, että siellä on vain naisia, mutta mun lisäks siellä oli kaksi naista ja loput oli miehiä O.o No ei se mitään, hyvinhän tuo treeni sujui silti ;D Oli kyllä mahtavaa käydä salilla, toivottavasti pääsen nyt joka viikko käymään, muistaakseni huhtikuun loppuun on tuo ohjattu vuoro. Kierrettiin laitteelta toiselle, ensin tehtiin kaksi sarjaa, sitten yksi. Oli kyl hyvä fiilis, kun lähti kotia sieltä :D

Hassuinta oli, että perjantain Shindo-venyttelyssä olin notkeampi kuin aiemmin!! Eli vaikka lihakset oli vielä pikkusen kipeänä salitreenistä, niin silti taivuin helposti venytysasentoihin!!



Pääsin vielä sitten samana iltapäivänä ratsastamaankin =)
Otin varmuuden vuoksi myös Papun talliin, ettei se tule samantien aidasta läpi :P Thalikille laitoin lännensatulan, koska tarkoitus oli käydä tekemässä rento maastolenkki. Käytiin yhdellä peltotiellä, joka olikin osittain tukossa! Eli tuli sellainen puolen tunnin käyntimaasto, josta osa mentiin ehkä kavioita myöten lumessa ja pätkiä kahlattiin syvemmällä. Onneksi ei ihan polviin asti ollut pahimmissakaan kohdissa! En kuitenkaan halunnut liikaa rasittaa Thalikia, joten mentiin vain käyntiä. Oli ihanaa =) Thalik oli niin muru taas, meni tosi kiltisti! Pitkillä ohjilla käveli menemään.



Mulla oli päällä se Horzen takki, jonka ostin sieltä Löytölaari-päiviltä 17 eurolla. Ja voi vitsit, että se olikin ihana!!  Yhtään ei tullut kylmä, vaikka vain käveltiin!! Ja kylminä päivinäkin mulla on ollut vain t-paita alla, kun oon käyny heiniä viemässä tarhaan tms!! Jalassa mulla oli normaalit ratsastushousut, kun jostain syystä en mahdu enää mun topparatsastushousuihin... Tosin ei se paljosta ole kiinni, et pitää varmaan vähän laihduttaa, ettei tarvi uusia housuja ostaa ;O))



Lenkin jälkeen nakkasin ruunalle kuivatusloimen, kun se oli vielä aamupäivän lumisateesta märkä. Tuulen takia jätin sit suosiolla hevoset talliin, kun ei ne kuitenkaan olis enää ehtineet olla kuin pari tuntia pihalla.



Lauantaina saatiin sitten vieraita "kaukaa" Etelä-Pohjanmaalta, kun Terhi ja Raine tuli käymään =) Pääsivät näkemään Papuakin, viimeksi kesäkuussa näkivät sen silloin Potkuremmin mätsärissä! Tosin Terhin kanssahan me pikaisesti ehdittiin treffata syyskuussa, mutta on siitäkin jo 5 kk aikaa!! Onneksi ystävyyssuhteet ei kaadu välimatkaan, vaikka kaipaan sitä aikaa, kun ehdittiin vielä laitella pitkiä sähköposteja harva se päivä! Nyt ei tahdo ehtiä olemaan tietokoneella niin kauan, että sais aikaiseks samanlaisia romaaneja ;D Mutta josko sitten laatu korvais määrän ;D



Iitalla alkoi eilen sunnuntaina juoksu! Se tuli niin äkkiä, etten osannut odottaa vielä! "Pikkuhousut" pitäisi saada, mutta eihän täältä mitään saa tähän hätään xD Pitäis käydä Ylivieskassa Mustissa ja Mirrissä, olis mulla sinne muutakin asiaa, mutta mutta.. No, josko tällä viikolla kuitenkin - ennenku vuotopäivät loppuu ;D
Iitalle pitäis ostaa uus sänky häkkiin, kun se repi kaks edellistä... :P Ja se Kong on edelleen ostamatta!!
Hyvä, että kelit lauhtui niistä paukkupakkasista, niin Iita on päässyt paljon autoilemaan =) Nyt oon jättäny kuljetuslaatikon autoon (isäntä lähti muuten asioille, toivottavasti sillä ei oo isot ostokset!!), niin on jokaiselle pienellekin kauppareissulle saanut Iitan nopeaa mukaan =) Tänä aamuna se tuli ihan itse autoon asti ja meni laatikkoon, kun tähän asti se on vähän kierrellyt ja kaarrellut ja on joutunut hakemaan sen kyytiin ;D Tekee hyvää treeniä, varsinkin kun yleensä on pari, kolme paikkaa kylillä, kun lähtee käymään! Eli Iitakin oppii, et autosta ei pääse pois heti, kun auto sammutetaan! Sinniä kasvattaa ;D



Tänään jopa vähän aurinko paistoi, aina silloin tällöin!! Tuulee, mutta olis silti ollut mahtava keli käydä ratsastamassa! Isännälläkin on loma, et olisin varmasti päässytkin, mutta.. Sitten tulee heti se kuuluisa MUTTA!! Väkirehurobotti tietenkin temppuilee, joten isäntä on ollut koko päivän navetassa sitä korjaamassa =/ Tämä jotenkin kuuluu asiaan!!

2 kommenttia:

  1. Oi niitä aikoja, kun istuttiin päivässä monta tuntia mesettämässä..! Niin se vaan elämä vie mukanaan. :) Mun mielestä tosi ystävyys säilyy siitä huolimatta, vaikka yhteydenpito ei niin tiivistä olisikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, oi niitä aikoja!!!
      Niin ja ehkä se on se tärkeä tieto alitajunnassa, että milloin vaan voi laittaa viestiä tms ja saada avun :D

      Poista