torstai 1. joulukuuta 2011

Luukku 1: pupurouva Ada

23.10.2008

Ada on mun pupulauman ensimmäinen asukki! Olihan mulla teini-ikäisenä muutama kani, mutta tämä aikuisiän pupuinnostus tuli vähän niinkuin vahingossa ;D Yksi hyvä syy oli se, ettei isäntä antanut mun hommata kääpiöhamsteria ;O) Siitä lähti ajatus, että josko tallille hommais jonku eläimen, siitä ei tarvi kenenkään sitten valittaa ;D Vanha pupuharrastus nousi sitten mieleen ja vielä kun Satun kanilassa oli pupuvauvoja varattavissa, niin sinnehän piti heti soittaa!!

22.6.2008 perjantai Soitin Satulle kaninpennuista! Sovittiin, että varaan viittakuviollisen naaraspennun ja käyn ensi viikolla valitsemassa itselleni mieluisan =O)

Ja voi sitä tuskaa, kun piti odottaa melkein viikko, että pääsi ensin oman pupunsa valitsemaan - saati että joutui vielä odottelemaan monta viikkoa luovutusikään!! Häkki oli sisustettu jo hyvissä ajoin valmiiksi talliin, tavarat hankittu jne.

28.6.2008 lauantai Kävin valitsemassa oman pentuni! Aluksi tuntui, ettei noista kaikista söpöliineistä voi omaansa valita, mutta lopulta se olikin helppo homma :D


Ada 3 viikkoa vanhana!

Tiesin, että pupun virallinen nimi tulee alkamaan joko A:lla tai B:llä. Mietin pääni halki monenlaisia nimiä miettien ja aina palasin samaan nimeen - Ada.
Melko sattumaa oli, kun sain Adan paperit käteen - sen virallinen nimi oli Satun Adalmiina!!

4.8.2008 maanantai Viimein pentujen luovutuspäivä! Kävin aamupäivällä hakemassa Ada-pupun kotiin =O) Satu vielä leikkasi Adan kynnet, sain hyvän vinkin siitä, miten se homma hoidetaan! Hyvin matkusti omassa kopassaan autossa, toki matka nyt ei hirveän pitkä ollutkaan! Oli aika tuskaa jättää pupu tallille, olis niin mielellään tuonut sen kotia :D Iskän kans käytiin päivällä katsomassa pupua, venytteli siihen malliin, että päiväunilla oli ollut ;O) Rohkea se on, heti tulee haistelemaan! Arvelin, että mahtaako se vain piileksiä kopissaan, mutta ei onneksi! Illalla nappasin Adalmiinan hetkeksi syliin ;D Ihan nätisti se oli, tosin sydän tykytti tiuhaan tahtiin. Vessalaatikon syy on vielä pimennossa pupulle, mutta on sitä ainakin mukava ollut siirrellä ;O)


Ada kotimatkalla

Adalla olen teettänyt kaksi poikuetta omalla uroksellani TaikurinHatusta Dominolla eli Dimalla. Ensimmäinen kerta epäonnistui sen suhteen, että poikaset (3 kpl) syntyi kuolleina 30.10.2009 tai Ada tappoi ne =/ Mahdollisesti jopa viileä ilma saattoi siihen vaikuttaa, että emo halusi "suojella" poikasiaan eikä uskonut niiden selviävän.


Kyyhkyläiset juhannuksena 2010

Sitten harkittiin ja mietittiin ja lopulta uskalsin astuttaa Adan uudelleen ja kokeilla, hoitaako se toista poikuetta paremmin. Juhannustreffien seurauksena 27.7.2010 syntyi neljä pikkupupua! Uros Horatio (joka jäi mulle kotia), uros Hefaistion (joka lähti Terhille!) sekä naaraat Hermione ja Hedwig.


Horatio kupin alla ja Terhin Elmeri kupissa!

Ada on käynyt kolmessa Pet Show'ssa ja toivottavasti päästään jatkossakin! Viimeisimmät alueellamme olleet näyttelyt on menneet ohi - yllätys, yllätys - Nellin takia. Jyrsijänäyttelyt on yleensä koko päivän kestäviä, ei siellä pieni lapsi jaksa olla. Hyvä, jos aikuiset ;O))


Ada ja Dima näyttelyyn matkalla!

Ada on käsitellä ihan mukava kani, kaikki hoitotoimenpiteet onnistuu helposti. Mutta häkissä se on hyvin reviiritietoinen ja saattaa purra.

3 kommenttia:

  1. Olipas kiva ensimmäisen luukun tarina. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva, että tykkäsitte ;D
    Ada oli varsinkin 3 viikkoisena melkoinen söpöpalleri ;D

    VastaaPoista