Thalik on ollut siis jo pari kuukautta hokkikengässä, nyt vain lisättiin tilsakumit eteen lisäksi. Pikkuruuna on käyttänyt koko ajan minulla ollessaan kiintohokkikenkiä. Nyt jouduttiin taakse laittamaan väliaikaisesti "tavalliset" kengät ruuvattavilla hokeilla, kun isäntä ei ehtinyt hitsaamaan muutamaan vanhaan kenkään uusia kärkiä ja kengittäjällekin oli tänään vasta tulossa uusi satsi kiintohokkikenkiä! Mutta nuokin pystyy sitten uusiokäyttämään, vaikka kesäkenkinä!
Thalik on tasaisen varma suorittaja, etukaviot se antaa kengittää ilman ongelmia. Takajaloissa on yleensä se, että maapohjalattialla loppuu voimat ;O) Eli ruuna ei tahdo jaksaa seistä loppuun asti. Joskus jaksaa, joskus ei. Jos se ei jaksa, se rupeaa nojailemaan hiljaalleen. Eli ei mitään traagista kuitenkaan ;D
Papu on aina arvoitus. Sillä on ollut kertoja, että se on ollut nätisti ja joskus sen pitää saada kokeilla sallitut asennot :D Välillä se on ollut aika rasittava ;O) Tänään sattui onneksi sellainen "minua-on-kengitetty-jo-sata-vuotta"-päivä, eli ei mitään pienintäkään sanomista! Seisoi kuin tatti koko ajan, ei edes yrittänyt nykäistä yhtään jalkaa! Hyvä poika!!
Kerkesin ennen kengittäjän tuloa kyllä ottamaan Papun kanssa pienet treenit ulkona. Ensin se juoksi irtona hetken aikaa molempiin suuntiin, sitten otettiin irrallaan seuraamisharjoituksia, väistöjä jne. Kyllä nekin vähän auttaa! Papu on hirmu laiska juoksemaan, mutta se oli vain eduksi, kun pohja ei vielä liian hyvä ollut. Mutta tarpeeksi ok toisesta päästä, että pystyi vähän juoksemaan. Kun vain osaisi siirtää nuo maasta käsin taidot myös ratsastuksen aloittamiseen Papulla...!
Ai niin, tänään on ollut aamupäivästä asti -8 astetta pakkasta!!
Tuntuu ihan hirveän kylmälle, kun on tottunut tuonne max -2 asteeseen xD
Paso ja Thalik 17.12.2005 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti