lauantai 13. elokuuta 2011

Viimein ratsastamassa!

Huh, reippaan kolme kuukautta sitä saikin taas odotella, että pääsee hevosen selkään O.o
Tämä ensimmäinen kesä maatilalla onkin ollut vähän kuin sisäänajoa - tekemistä on ollut hirveästi ja vielä etsitään omia rutiineja ja tapoja toimia.
Tällainen kesä kun on ollut, niin rehua tulee ja tulee, eli tänään aloitettiin jo kolmannen rehusadon kerääminen. Ja viimeistään viikon päästä alkaa puiminen.

Eilen päätin, että lähden ratsastamaan. Koska tulen ennen isäntää navetalta (Nelli nukkuuu vielä iltapäikkärit), niin olin valmiiksi ratsastustamineissa odottamassa. Vaan ei onnistunut, isäntä tuli käymään sisällä istahtaakseen hetkeksi ja lähtiäkseen tutkimaan, miksi siilosta ei tule viljaa, hakemaan navetalle olkipaalia jne jne. Great, eli ei siis ratsastamaan.

Tänään sitten kysyin navetan jälkeen, että mitäs olis tälle iltaa ohjelmassa. No ohjelmaa oli, mutta sellaista, että ne pystyi lykäämään myöhemmälle. Joten äkkiä ratsastuskamppeet päälle ja pihalle!! Kiskaisin Horzen vaaleansiniset ratsastushousut jalkaan ja BR:n softshell-takin päälle. Tosin meidän lenkkipolku meni pääosin aurinkoisilla alueilla, huppari olis ollut parempi! *tosin sitten ei olis voinut ottaa kännykkää mukaan*

Kävin varastosta hakemassa ratsastuskamppeet, koska olen sitä tallia tyhjennellyt ;D Kannoin ne tallin eteen  ja kävin hakemassa Thalikin laitumelta. Sitten harjaus ja varusteet päälle. Globuksen suitset, Sprengerin kolmipalat ja länkkäriohjat :P Big hornin länkkärisatula ja vielä hivarit päälle ja valmis! Itselle vielä kypärä päähän (Horzen HaloRider) ja selkään :D Nappasin vielä SportsTrackerin päälle ja lähdettiin lompsimaan peltotietä kohti!

Pääosin mentiin pitkillä ohjilla käyntiä, nautittiin aurinkoisesta illasta ja yhdessäolosta =) Vähän ennen kääntöpaikkaa otin hetken hölkkää. Takaisin tullessa Thalik halus selvästi tehdä vähän pidemmän lenkin, joten kierrettiin meidän omien viljapeltojen kautta sellainen rinki. Otettiin vielä kotiapäin pätkä ravia. Mulla oli tänään selkä kipeä, joten teki hyvää tuollainen pääosin käyntilenkki ja muutenkin keli oli täydellinen fiilistelylenkkiin!

Ruuna oli tosi mukava ja toimi niinkuin kuuluukin =) Sillä on kyllä tapana ollut, että ensimmäinen lenkki tauon jälkeen menee hyvin, mutta se seuraava lenkki sitten... ;O)) Mutta viis siitä, nyt oli hyvät fiilikset! Tosin mulla otti mukavasti istuinluihin, kun länkkäri ei mikään hirmu pehmeä ole istua ;O)) Mutta kun ei mene rungotonta laittamaan selkään, niin ei edes muista, kuin pehmeitä satuloita on olemassa ;D

Tulikin 45 min lenkki, matka oli 4,56 km. Tallin pihassa selästä alas, pudotin vain ohjat maahan ja Thalik odotti nätisti sen aikaa, että riisuin satulan ja suojat sekä harjasin koko pollen. Papu jo huutaen odotti kaveriaan, joten vein ruunan takaisin laitumelle. Keräsin vielä pihalta tavarat ja vien ne takaisin varastoon.

Toivottavasti seuraavaan ratsastuskertaan ei mene kolmea kuukautta...

Ai niin, ja koiravauvakin on tänään huimat 3 viikkoa vanha!!

5 kommenttia:

  1. Oli varmaan mukava päästä piiiiitkästä aikaa hevosen selkään! :D Mä oon nytte ratsastellu Rambolla aika säännöllisesti, mutta kun kerran tuli sellainen muutaman päivän väli, niin kyllä jo alkoi tuntua, että ihan kuin ei olisi viikkoon ratsastanu :D

    VastaaPoista
  2. Jospa sitten ensi kesänä kerkeät hevosen selkään useammin, kun olette jo tavallaan toista kesää tilalla ja varmaan askareet sujuu jo enempi omalla rutiinilla! :)

    VastaaPoista
  3. Oli kyllä kivaa istua selässä pitkästä aikaa =) =)
    Toivottavasti pääsisin enemmän selkään, mielellään kävisin vaikka joka päivä, mutta se lienee jo sula mahdottomuus ;D

    Tanja, ellei sitten ensi kesänä puske taas jotain rakennushommaa tai remonttia päälle ;D

    VastaaPoista
  4. Eihän maalla/tilalla koskaan työt tekemällä lopu.. se vaan pitää osata irrottautua. :)

    VastaaPoista